Heippa,
Ajattelin tännekin purkaa asiaa, vaikka olen sitä jo ystäväni kanssa tekstiviestitse purkanutkin (kun en vieläkään asiasta pysty puhumaan).
Mieheni lähti viikoksi harrastuksensa saattelemana ulkomaille ja tiesin jo ennempää, että vaikeaa aikaa tulee olemaan.
Heti jo seuraavana iltana, töistä tullessa, ahdistus valtasi. Olin menossa kotiin, kun tajusin, että ei minun kannata kotiin mennä, sillä ahdistus on niin kova. Lähdin melko läheiselle ABC:lle syömään hampurilaista... No kun sen olin syönyt, menin kotiin oksentamaan.
Oksentaminenkaan ei tällä kertaa auttanut pahaa oloani ja lähdinkin kotoa pois.. ajelemaan autolla. Ajelin kaupungilla jonki tovin, kunnes eksyin taas autollani sen sian talon eteen.
Vähän aikaa kuuntelin @junkmailia autossa ja rohkaisin itseni. MInä menen käymään siellä. Laitan sen nilkin nilkkiin. Laitoin kännykän villapaidan sisään äänitys päällä. Kävelin sian oven eteen ja painoin ovikelloa.
Sika tuli avaamaan oven ja ensimmäiseksi kysyin: Muistatko minua? Hän sanoi muistavansa. Kysyin häneltä: saitko jotain tyydytystä siitä että valehtelit poliisille? Mies kielsi sen, ja katsoi rintoihini. Ihmettelin että miten se sika kehtaa!
Jatkoin tivaamista: Miksi et voi tekoasi myöntää edes minulle, että saisin asiasta mielenrauhan? Hän vain nauroi minulle ja katsoi taas rintoihini. Sitten hän tokaisi että kaikki mitä hän on poliisille sanonut on totta ja että voin kuulemma lukea poliisilausunnon jos en kaikkea itse muista.
Sitten hän vain tokaisi kylmän viileästi: Minulla on nyt vieraita, että en pysty puhumaan asiasta enempää. Soita minulle joskus jos sinulla on jotain kysyttävää. (Hänellä ei ollut vieraita)
Kävelin pois. Tärisin koko ajan pelosta, ahdistuksesta ja vihasta. Kävellessäni huomasin, että kännykkäni vilkkui paidan alla näkyvästi, ystäväni oli laittanut minulle viestiä. Vitutti koko kännykkä. Se sika oli siis huomannut kännykkäni ja ei siksi suostunut paljastamaan mitään.
Menin autolle, itkin ja raivosin siellä kuin hullu. Ahdistus vain kasvoi ja kasvoi... Lähdin ajamaan terveyskeskuksen päivystystä kohti, ajattelin että jos sieltä saisin jotain rauhoittavaa. En muista matkasta sinne mitään.
Pääsin TK:n pihalle ja jäin sitten autoon. En uskaltanut mennä sisälle. Jos ne luulee mua ihan pähkähulluksi?
Ajoin autolla pois kotiin. Matkalla kotiin hieman rauhoituin ja menin kotona heti nukkumaan.
Nyt olen taas nähnyt asiasta painajaisia ja tilanne ja sen nilkin sanat toistuvat mielessäni.
Kerroin avomiehelleni asiasta (pääpiirteittäin) ja hän kehoitti minua menemään juttelemaan asiasta.. Mutta miten siitä voi jutella tuntemattoman epäluotettavan ihmisen kanssa, joka ei itse ole kokenut mitään vastaavaa?? Ja kun ei pysty sanaa Raiskaus sanomaan edes ääneen.
Tiedän että mun pitäisi tehdä asialle jotain, mutta mitä? Paha kun sydän käskee ottamaan asialle rauhan, käydä hakkaamassa se Sika! Mutta järki sanoo toista, sitten menettäisin mieheni ja kaiken, kun viruisin vankilassa... Mutta samalla ajatus siitä vankilasta ei tunnu kauhealta, kun olisin saanut asian hoidettua, kun taas mieheni menettäminen tuntuu kamalta..
Ei tiedä ei... kommentteja asiaan?
